Ilekne

Ileknen olo oli raskas aamu-auringon kostuttaessa kesäniittyä. Se lensi vanhan syntymäkotelonsa ohi. Tuuli alleviivasi kotelon pienuutta suurella pellolla, isossa koivussa lehden alla. Ilekne näki koteloa syövät kirvat.

 -”Kirvat, syövät saatana!” - se huusi mielessään.

Ilekne ei saanut aikaiseksi, eikä rohjennut tutustua kesän ensimmäisiin lajitovereihinsa. Mieluummin se  vietti aikansa niityllä lähellä repaleista, kohta kadonnutta koteloaan. Ilekne pelkäsi muita niityllä näyttäytyviä perhosia. Se katseli kuinka muut pelkällä ohi lennolla osoittivat ylivertaisuuttaan häntä kohtaan. Ilekne pelkäsi katsekontaktia ja joutuvansa puhumaan niille. ”Mitä minulla olisi noille sanottavaa?”- se mietti.  Ilekne oli kuuli muiden perhosten puhetta selkänsä takana. Se oli kuulevinaan vähättelevää puhetta siivistään. Ileknen mielen täyttivät kyyneleet ja silmät hukkuivat suruun.
Ileknella oli tapana ajatella pienuuttaan ja repaleista koteloaan kotiniityn koivussa, kasvot runkoon päin. Auringon taas antaessa tilaa idälle Ilekne kuuli hiljaisen niityn pienet äänet taustalla. Etualalla huusivat kilpaa suru, häpeä ja ikävä jotakin. Ikävä jotakin käsittämätöntä, käsittelemätöntä ja se teki mieleen lisää kipeää. Perhonen taittoi koivusta teräväreunaisen lehden. Se painoi lehdellä siipeään vasten aluksi hiljaa. Hiljaa ja vaiti. Se liikutti lehteä pitkin siiven pintaa ja keskittyi. Ilekne huomasi mielensä rauhoittuvan ja pystyvänsä kiinnittämään huomionsa ilman surua tai häpeää. Mieli täyttyi. Se painoi lehdellä siipensä pölyyn lujempaa ja tunsi kipua. Kipu tuntui rauhoittavalta kuin lämmin maito valuessa tyhjään mahaan. Olo oli ensimmäisen kerran kuin halatulla. Ilekne säpsähti mielensä syvyyksistä takaisin pintaan, yön harmaaseen valoon. Siiven pinta oli rikki. Häpeäksi muuttunut kipu ja sydämen irti repivä itku lähti ravistelemaan perhosta. Ruumis taittui häpeästä kieroon ja valo, toivo paremmasta elämästä tunnelin päässä tuntui karkaavan yhä kauemmas ja kauemmas.

Se yritti lähteä lentoon. Sen siipi päästi kostean öisen ilman lävitse ja Ilekne lähti tippumaan kohti kosteaa niityn pintaa. Rikkinäinen perhonen iskeytyi lopullisesti. Sairas mieli selkärangattomassa ruumiissa makasi hengettömänä hetken. Sitten tulivat kirvat.