Valo tärähti kattoon puhelimesta klo 4.11.
Facebook viesti.
Asiakas, liian kaukainen sana, viestitti.
Sai täytetyksi toimeentulotukihakemuksen. - Vittu onko totta, että niitä liitteitä tarvitaan noin saatanasti, viesti jatkui. Kaivoin laturin johdon vaimoni alta, vastasin soittavani maanantaina kun hän on herännyt. Tiesin tarkoittavani maanantain viimeistä soittoa ennen taaperoni hakemista päiväkodista, Aamiaisella vaimo kysyi maksamakkaran takaa, kuka laittoi viestiä siihen aikaan. Vastasin jotakin kolmos tyttöystäväni kiiman tunteesta aamuyöstä. Vaimoani kiinnosti sarkasmi hymyttömyyden taustalla. Vastasi vakavuudella. Rakasti se vieläkin, perkele
Suhtauduin työhöni työnantajani määrittelemättömällä tavalla. Sähköpostit illalla kotoa ovat rauhoittavia, varsinkin “asiakkaille”. Toisia ne stressaavat, ovat väärissä töissä mietin.
En ole töitteni takia jättänyt rakastelematta, hymyillyt vapaalla ansiosta usein. Halannut parhaan tahtoisemmin poikiani kuin ilman työni tuomaa ymmärrystä ihmiseen ja rakkaudelliseen välittämiseen . Olen saanut ihmisiä arkeeni, jotka näkevät kykyjäni olla oikealla asialla.
...ja tiedättekös jos väsyn. Vittuilen ensin harkitsemattomasti ja anteeksi pyynnön jälkeen lepään. Olen oppinut lähellä flipaneiden työystävien toimista.
On olemassa syy olla olemassa. Minulle se ei ole työ.
Pulssi elämän on.
