On hirvittävän hienoa olla mies. Kerron heti alkuun taustaa selvittämään perättömän oloista väitettä. Pakko on kannustanut viimeisen kuukauden aikana minua hoitamaan perheen pojat itsekseni. Olen toki saanut arvokasta apua lähellä asuvilta mummuilta ja muilta sukulaisilta. Tosi asia kuitenkin on, että äidin ollessa pois vastuu poikien hyvin olemisesta on ollut minulla. Pojista nuorempi täytti vapun jälkeen kokonaiset 5kk. Vauva on iloinen ja varmasti helpoimmasta päästä ja samalla tietenkin vauvan tavalla vaativa. Vanhempi poika on isoveljeytensä myötä kasvanut paljon. Hän voi hyvin halaamalla ja positiivisella huomiolla, aivan kuin kuka tahansa meistä. Ruokaa se ryökäle tahtoo kuitenkin useita kertoja päivässä.
Nyt vajaan kuukauden yksinhuoltaja isänä oleminen on vaihtunut yksinhuoltaja-sairaanhoitajaisämies-yhdistelmäksi. Väitteeni miehenä olemisen hienoudesta johtuu ympärillä olevien ihmisten suhtautumisesta ainutkertaiseen tilanteeseemme.
Olen kerännyt ihailevia katseita hyvin puetun vauvan kanssa kaupungin kaduilla. Joku ohikulkija on kehunut kuinka on mukava nähdä miestä touhuavan pienen vauvan kanssa. Siitä tuli hyvä mieli. Tunsin eläväni urheilu-urani jälkeistä menestys tarinaa Ouluhallin katsomossa. Vauvan herättyä hän tunnisti veljensä kiertämässä juoksurataa ennen tuttipulloillallista. Tunsin ihailevat katseet niskassani kun vauva ääneen nauroi elämän keveyttä ihan muuten vain.
Vauvauinnissa sain varauksemattomia kehuja kun muistin nostaa pojan veden alta pinnalle ja ottaa rauhallisesti syliin. Olen kokenut perustellusti hyvää mieltä kun olemme olleet ainoa isä-poika pari pukuhuoneessa.
Koti on pysynyt kohtuullisen puhtaana ja pyykkivuori ei ole juuri kasvanut. Satunaiset vieraat ovat tätä kehuneet kun tarjolla on ollut vielä itsetehtyä kotiruokaa. En tiedä, voiko tätä uskottavasti sanoa, mutta en ole kokenut aikaa raskaaksi. Enemmän yh-aika on ollut palkitsevaa.
Mikään ei silti poista sitä tosi asiaa, että välillä on ollut kova ikävä rakasta vaimoa, joka voi jo hyvin. Todellakin rakkaus on ruma sana, kaipaus soi kauniimpana.
