Tavallinen tyttö

Muistanhan minä pariisin perunat, jotka valmistin sinulle vuosia sitten vaikka kysyttäessä valehtelinkin.

Etten muista.

En mistään hinnasta uskaltaisi antaa arvioitavaksi katseellesi,sydämellesi jälkiäsi minussa. Pikkupikkupikkutarkkoja jälkiä, suurpiirteisen, vallattoman, kujeilevan, järkeilevän, hullun, suloisen, nauravaisen myrskyn jälkiä.

Kertomalla palastelisin ehkä kaipaamiasi asioita, jotka kuvittelen sinun toivovan tulevan nähdyksi.  Toivot ehkä näkijän sydämen.   

• Onko sinulla harrastuksia, kysyn ja kuuropiilottelen luottamuksellisen piilossa itseltänikin.
• Hei, miksi minä tätä kysyn, jatkan ihmettelyäni ääneen, johon sinä vastaat.

• Välillä mietin, miksi vaikutan sinuun niin kovasti vaikka olen aivan tavallinen tyttö.

Ja niin minä aukaisisin sinulle sinun merkitykselliset sanavalintasi, katseesi, nenän pienen noston, itsevarmuuden ja varmuuttomuuden, uuden tuoksusi, liian kovan vauhtini rauhoittajat ja ilmeet, jotka pyytävät kysymään lisää. Hyväksyvän nyökkäyksen kertoisin ja olkapään asennon vaihtamisesi myötätunnosta, myötäelämisestä. Vastaisin viisauden ja hölmöyden cocktailin. Sydämen viisauden ja hyvän sydämen. Vastaisin lopuksi poikkeuksellisen varmuuden olla sinut itsesi kanssa.

Sitten odottaisin käsivarret kynttilän molemmilta puolilta ojennettuna sinua kohti. Odottaisin sinun etusormesi ja keskisormesi kävelevän käsivarttani pitkin. Kyynärtaipeeni jäisi peukalon hankaasi ja sillä hetkellä olisi.

Kaikki

Kaunis silmä

Ihmisen silmistä näkee onko karhun kanssa painittu.

Geeniperinnöksi on yksi ystävä saanut sairautta, toinen menestyvän yrityksen ja ylivilkkaan jumalan kuvan itsestään.

Se kaunis silmä sai perinnön ja lapsena kuittasi ne omakseen, murheita miljoonittain.
Murheita isästä. Isänpäiväkortti todisteena maailman parhaudesta, lasinalusena haulikon patruunan vieressä kusilammikossa tiistaina vasta.
Murheita äidistä, viisaasta sielusta. Murheenkruunun sai kaunis silmä pienenä tyttönä, Kruunu kasvatti juuret päähän, kallon läpi. Hallitsi murheita. Oli murheen hallitsija, kuninkaallinen.

Minä ymmärtämätön toisesta divisoonasta kuulin, mutten nähnyt. Kun sitten myöhemmin näin, en kuullut sinusta enää.

Minä sain perinnöksi näkemisen lahjan ja siksi opettelin kuulemisen.

Pyllyn poskia kielelellä kuuraamatta yhtyeen sanoittajasta julkilausun, että ihminen ei tee numeroa itsestään, kirjaimen tekee.


 

Näin näin näyn

Risti-istunnassa joulun punaisessa verilammikossa kuolleen naisen pää sylissä. Näin näin näyn.
Martikaisen tekstit ovat usein viimeiseen tavuun saakka pirullisen avoimia tarinoita ja samalla koukuttavia. Tämä kappale on tarjonnut viimeisellä säkeellään kylmät väreet niin levyltä kuin elävänä kuultuna Oulussa Numerobaarissa alkutalvesta.

Työni on usein tarjota apua erilaisiin ja erilaisille ihmisille. Tästä kappaleesta nousee pirullisen tuttu tunne. On usein nähtävissä, että ihminen tarvitsisi apua, mutta ei ole valmis sitä vastaan ottamaan. Helposti tulee olalle kohahdusta ja lakoninen pettymys, että omapa on asiasi ja ei ole minun syyni, ettet omaa hyvääsi ymmärrä.

Katsahdanpas peilistä. Minulle on kynnys pyytää apua isältäni hyllyn asennukseen. En mielelläni anna vaimoni tulla maustamaan ruokaa, jota olen tekemässä. Enkä juuri pidä kritiikistä suolan määrän suhteen.

Kuinka nuori-ihminen elämän solmukohdissa ottaisi heti avosylin vastaan ventovieraalta palvelua, joka on henkilökohtaisempaa ja arkaluonteisempaa kuin yksikään proppu tuulikaapissa tai laakerinlehti haudutuspadassa.

Kenellekään tuskin hyvää tekee Martikaisen kuvaelma miehen kohtalosta.

Silmistä näkee onko ihminen joutunut painimaan karhun kanssa.


Lisään blogiin viiden päivän ajan suomalaisen musiikkikappaleen ja avaan hieman valintaani. Olen kuunnellut Spotifystä musiikkia vuonna 2014 yli 25000 minuuttia, koska kun siellä on paljon minulle.

Ihan hyvä minusta on tullut

Toivon, että voit olla varma, että minä pärjään. Voitko nähdä minua?

Minulla on ihmissuhteita joissa haluan, että toisen ei tarvitse kantaa huolta minusta. Rakas ihminen on kantanut, kasvattanut ja antanut hellyyden olla välittämisen välineenä. Se ei ole pelkästään riittänyt. Tämä on antanut hyviä askelmia kasvaa minuksi.

Ihan hyväksi minuksi. 

Edesmenneestä ei ole hyvä syytä puhua huonoja asioita. Kun rakas on mennyt pois on ehkä viisautta nähdä hänet ilman kuoleman pyhyyttä, jumalointia. Pahaa minä en silti halua puhua tai edes muistella, koska olen mallioppijaputkiaivomies. Haluan muistaa kahvin tuoksuisen hengityksen, pöytäliinan alta kurkistelun ja Kuomat väärässä jalassa. Minä olen ottanut mallia. Sen minä toivoisin, että näet sinun näkevän,

Ilman sarvia ja hampaita. 

Lisään blogiin viiden päivän ajan suomalaisen musiikkikappaleen ja avaan hieman valintaani. Olen kuunnellut Spotifystä musiikkia vuonna 2014 yli 25000 minuuttia, koska kun siellä on paljon minulle.   

Pulssi elämän on

Valo tärähti kattoon puhelimesta klo 4.11. 

Facebook viesti. 

Asiakas, liian kaukainen sana, viestitti. 

Sai täytetyksi toimeentulotukihakemuksen. - Vittu onko totta, että niitä liitteitä tarvitaan noin saatanasti, viesti jatkui. Kaivoin laturin johdon vaimoni alta, vastasin soittavani maanantaina kun hän on herännyt. Tiesin tarkoittavani maanantain viimeistä soittoa ennen taaperoni hakemista päiväkodista, Aamiaisella vaimo kysyi maksamakkaran takaa, kuka laittoi viestiä siihen aikaan. Vastasin jotakin kolmos tyttöystäväni kiiman tunteesta aamuyöstä. Vaimoani kiinnosti sarkasmi hymyttömyyden taustalla. Vastasi vakavuudella. Rakasti se vieläkin, perkele  

Suhtauduin työhöni työnantajani määrittelemättömällä tavalla. Sähköpostit illalla kotoa ovat rauhoittavia, varsinkin “asiakkaille”. Toisia ne stressaavat, ovat väärissä töissä mietin.

En ole töitteni takia jättänyt rakastelematta, hymyillyt vapaalla ansiosta usein. Halannut parhaan tahtoisemmin poikiani kuin ilman työni tuomaa ymmärrystä ihmiseen ja rakkaudelliseen välittämiseen . Olen saanut ihmisiä arkeeni, jotka näkevät kykyjäni olla oikealla asialla.

...ja tiedättekös jos väsyn. Vittuilen ensin harkitsemattomasti ja anteeksi pyynnön jälkeen lepään. Olen oppinut lähellä flipaneiden työystävien toimista.

On olemassa syy olla olemassa. Minulle se ei ole työ.

Pulssi elämän on.  

Erotisoituja jumalattaria

Ihastuksen alut eivät ole virheitä karsineet, peittely-yritykset lienee vain onnistuneenpia. Kännissä Subutex- narkin panemisen jälkeen parisuhteessa saattaa seksistä pidättäytyä helpostikin viikon. Piti olla varma salaa syötetyn penisiliinikuurin tehonneen. Ihastuksen alkuhuuman jälkeen saattaa ottaa riskin ja panna menemään rakastettuaan kun on saanut vieraat glitterit pestyä esinahkan alta.

Minulla on ollut paljon naisia. Jotkut heistä eivät ole koskaan saaneet tietää, että ovat arjessaan antaneet minulle syyn hymyyn ja hyvään huomiseen. Ovat olleet, eivät ihan rakastettuja, mutta heille sopivalla tavalla ihailtuja, erotisoituja jumalattaria, ja minulle sopivalla myös.

Tarpeeksi itseään inhottuaan, krapuloihin kyllästyttyään ovat suurimmat häpeän jäljet sielussa. Arvokkaimman tunnustamisen jälkeen väärästä unesta herääminen itkettää. Siitä ei voi syyttää, että olisi jättänyt tärkeimmän rakastelematta.

Siitä voi ettei saanut sanotuksi.

   

Tyttö särki

Kunnes elämä meidät erottaa

Punaiset, itkeneet silmät eivät säikäytä tai tee sinusta vastenmielistä. Tunnen luottamusta kun olet päättänyt näyttäytyä tavattomalla tavalla. Suhteesi kariutuminen on minulle kuitenkin laimeaa, viileää laihaa kahvia. Muistot yhteisistä onnenhetkistänne eivät sytytä kasvoillesi valloittavaa hymyä aateloimaan kaipuuta. En kuule sydämen riemuinneen kuin lätäkössä kumisaappaissa. Kuuntelen lauseista hailakoita pettymyksiä pitkin matkaa. Onnistujan kuuluu onnistua ja pettymyksen pitää sattua. Onnistuja ei koskaan luovuta helpolla. Itsevarmuuden ja itsetuntemuksen mestarit ovat vaikeimpia. Tuntevat mitä tarvitsevat ja varmasti itse tietävät onnistuvansa. Tietävät mitä tarvitsevat, tuntevat mitä tietävät. Onko eroahdistuksessa enemmän pettymystä kroonisen onnistujan toistuvaan tappioon?  Sydämen asioissa ei ole työvoittoja.

Tunnen lintutornistani myötätuntoista kipuilevaa apeutta kun huomaan sinun surevan. Olet pyrkinyt kesyttämään selkärangattoman. Kastemadon, kuoriaisen, jolla ei ole haju- näkö- eikä tuntoaistia, jolla sinusta saisi koettua edes sydämen tajua.

Joudun pidättelemään kyyneleitä kun huomaan kuinka tosissasi olet ollut. Tunneside sinua kohtaan on; “jännä, että tämä meni näin.” Tuijottelen sorsan jalkapuolisuutta, nauran pitkää remonttia. Tapasi kertoa itsetuntosi kolhuja, omanarvon tuntosi kolaria tartuttavat synkkyytesi tuoksun rintapielukseen. Sinussa on syitä kokea hyvää ja koet kasvattavia pettymyksiä ehdottomuutesi ja oikeuden tuntosi vuoksi. Hetkien päästä ansiosta. Ilman hengityksesi ääntä, näen paikkasi selvemmin ja kauttarantain saan hyväksynnän ajatukselleni ulkopuoleltakin laveerausta.

En voi välttyä ajatukselta maalavani sinulle kuvaa kuinka sinua kuuluu kohdella, kuulla. Sinua varten on olemassa päättymätön tarina. Kaiken lopuksi minä en sinua halaa. Se on ainut tapa säilyttää arvokkuuteni rippeet ja kunnioittaa sinua tavalla, jota edes minä en osaa kuviksi kirjoittaa. 

Uskon olevani pystyvä maalari. Uskottumaton.