Muistanhan minä pariisin perunat, jotka valmistin sinulle vuosia sitten vaikka kysyttäessä valehtelinkin.
Etten muista.
En mistään hinnasta uskaltaisi antaa arvioitavaksi katseellesi,sydämellesi jälkiäsi minussa. Pikkupikkupikkutarkkoja jälkiä, suurpiirteisen, vallattoman, kujeilevan, järkeilevän, hullun, suloisen, nauravaisen myrskyn jälkiä.
Kertomalla palastelisin ehkä kaipaamiasi asioita, jotka kuvittelen sinun toivovan tulevan nähdyksi. Toivot ehkä näkijän sydämen.
- Onko sinulla harrastuksia, kysyn ja kuuropiilottelen luottamuksellisen piilossa itseltänikin.
- Hei, miksi minä tätä kysyn, jatkan ihmettelyäni ääneen, johon sinä vastaat.
- Välillä mietin, miksi vaikutan sinuun niin kovasti vaikka olen aivan tavallinen tyttö.
Ja niin minä aukaisisin sinulle sinun merkitykselliset sanavalintasi, katseesi, nenän pienen noston, itsevarmuuden ja varmuuttomuuden, uuden tuoksusi, liian kovan vauhtini rauhoittajat ja ilmeet, jotka pyytävät kysymään lisää. Hyväksyvän nyökkäyksen kertoisin ja olkapään asennon vaihtamisesi myötätunnosta, myötäelämisestä. Vastaisin viisauden ja hölmöyden cocktailin. Sydämen viisauden ja hyvän sydämen. Vastaisin lopuksi poikkeuksellisen varmuuden olla sinut itsesi kanssa.
Sitten odottaisin käsivarret kynttilän molemmilta puolilta ojennettuna sinua kohti. Odottaisin sinun etusormesi ja keskisormesi kävelevän käsivarttani pitkin. Kyynärtaipeeni jäisi peukalon hankaasi ja sillä hetkellä olisi.
Kaikki
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti