Risti-istunnassa joulun punaisessa verilammikossa kuolleen naisen pää sylissä. Näin näin näyn.
Martikaisen tekstit ovat usein viimeiseen tavuun saakka pirullisen avoimia tarinoita ja samalla koukuttavia. Tämä kappale on tarjonnut viimeisellä säkeellään kylmät väreet niin levyltä kuin elävänä kuultuna Oulussa Numerobaarissa alkutalvesta.
Työni on usein tarjota apua erilaisiin ja erilaisille ihmisille. Tästä kappaleesta nousee pirullisen tuttu tunne. On usein nähtävissä, että ihminen tarvitsisi apua, mutta ei ole valmis sitä vastaan ottamaan. Helposti tulee olalle kohahdusta ja lakoninen pettymys, että omapa on asiasi ja ei ole minun syyni, ettet omaa hyvääsi ymmärrä.
Katsahdanpas peilistä. Minulle on kynnys pyytää apua isältäni hyllyn asennukseen. En mielelläni anna vaimoni tulla maustamaan ruokaa, jota olen tekemässä. Enkä juuri pidä kritiikistä suolan määrän suhteen.
Kuinka nuori-ihminen elämän solmukohdissa ottaisi heti avosylin vastaan ventovieraalta palvelua, joka on henkilökohtaisempaa ja arkaluonteisempaa kuin yksikään proppu tuulikaapissa tai laakerinlehti haudutuspadassa.
Kenellekään tuskin hyvää tekee Martikaisen kuvaelma miehen kohtalosta.
Silmistä näkee onko ihminen joutunut painimaan karhun kanssa.
Lisään blogiin viiden päivän ajan suomalaisen musiikkikappaleen ja avaan hieman valintaani. Olen kuunnellut Spotifystä musiikkia vuonna 2014 yli 25000 minuuttia, koska kun siellä on paljon minulle.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti