Sydän pelkäsi lipsahtavansa rintalastan läpi päivän valoon. Hengitys oli pinnallista ja ohimot tuntuivat hakeutuvan toistensa lomaan. Oli syntynyt verbi kieleeni. Jumaloin.
Olin tuntenut vetoa ja kunnioituksen sekaista pelkoa. Taisin varoa kosketusta etten vain mitään rikkoisi. Tunsin hipaisusta käden lämmön. Vahingossa tai tekosyystä hipaistu, mutta kuitenkin. Lämmin käsi, ei nihkeä tai ainakaan kylmä. Hoitavat, pehmeät kädet. Minua varten.
Olin nähnyt korvin ja kuunnellut silmin. Säikähdykseen asti olin hämmästänyt tavasta nähdä tasoja ja tapoja suhtautua eri asioihin. Arvot, moraali ja käsitys etiikasta limittyivät yhteen kuin sormet pikkupoikana illalla Levolle lasken Luojani, luonnollisesti ja turvallisesti.
Sulatit kaiken kertomalla rakkaimmistasi. Silmien väri on rauhallinen lämpö, kun puheessa on isä, veli tai poika. Haave, että etunimeni sytyttää saman lämmön silmiisi.
Istahdin varjostamaan kahvikuppiani. Kevätaurinko lämmitti selkää. Mietin mitä olin iteltäni vaatinut, että ansaitsin.
Olin antanut itselleni luvan olla ehdoitta onnellinen.
Ei kommentteja :
Lähetä kommentti